Mika olisikaan parempi tapa kayda tutustumassa viidakkoon kuin laskea sen lapi vaijerin varassa tukka hulmuten. Kavin eilen kokeilemassa milta se tuntuu ja nopeimmillaan 80 kmh vauhdilla viidakon lapi ja yli viilettaminen vei mukanaan. Pisin ja nopein vaijeri oli 750 m pitka ja sen laskeminen kesti melkein 50 s. Kyseessa on ilmeisesti maailman pisin vaijerirata.
Reitti muodostui nopeammista ja hitaammista osuuksista. Tosin hidas on hyvinkin suhteellinen kasite tassa lajissa. Yhdella osuudella vauhti hidastui lopussa sen verran, etta minun ei olisi tarvinnut kayttaa jarrua ollenkaan, mutta epatietoisena tasta seikasta jarruttelin jo hyvissa ajoin ennen laskeutumistasannetta. Tama aiheutti sen, etta kaverit joiden piti ottaa minut vastaan eivat saaneetkaan kunnon otetta ja otin takapakkia ja jain roikkumaan viidakon ylle. Apu tuli pian ja yksi kavereista laskeutui kohdalleni ja veti minut tasanteelle. Kun olin laskenut kaikki vaijerit viidakossa, siirryimme laakson ylle. Kiipesimme rinteella oleviin torneihin, joka tarkoitti: pudotusta korkeammalta, kovempaa vauhtia, jyrkempaa pudotuskulmaa ja tietenkin pidempaa hurmiota. Nailla vaijereilla nopeus oli niin kova, etta ylijarruttamisesta ei tarvinnut huolehtia. Se selvisi viimeistaan siina vaiheessa, kun jouduin turvautumaan lisajarruun. Se on nyori joka on sidottu vaijeriin, josta opas pitaa kiinni ja vetaa taaksepain kun saavutan sen. Se olikin tehokas jarru, sen jalkeen tiesi saapuneensa pysakille. Vaijeriratojen lisaksi paasimme heilumaan viidakon ylle kuin Tarzanit ikaan, kuitenkin kiinnitettyna vaijeriin liaanin sijasta. Hauskuus kesti kaiken kaikkiaan 4 tuntia ja oli jokaisen monopolirahan (Colonan) arvoista.
