Tällä kertaa matkani suuntautui Gambiaan ja Senegaliin. Suunnattomasta köyhyydestään huolimatta Gambia on täynnä ystävällisiä ja elämän iloa pursuavia ihmisiä.
Matkan alussa kuulin, että Gambialaiset kutsuvat usein turisteja koteihinsa. Luulin, että se on jonkinlainen urbaani legenda, mutta pian huomasin, että kyseessä ei olekkaan pelkkä myytti. Pääsin tutustumaan useisiin erilaisiin koteihin, erittäin köyhistä paremmin toimeen tuleviin. Oman mausteensa toi mukaan Kunta Kinten kotikylään tutustuminen. Ihmisten vieraanvaraisuus ja varauksettomuus tuntui lähes epätodelliselta. Joukkoon mahtui aina niitäkin, jotka tekivät tuttavuutta pelkästään pienen rahalahjoituksen toivossa, kertomalla erilaisia tarinoita omaa tuntoa kolkuttavalla tavalla. Useimmiten tarina liittyi rikkinäisten rumpujen korjaamiseen. Kerran jos toisenkin rahaa tarvittiin uuden antiloopin nahan ostamiseen, rummun kalvoksi. Samalla ranteen ympäri alettiin sitoa nauhaa kannatuksen merkiksi. Se oli tietysti ilmainen, mutta lahjoitus olisi pitänyt antaa. Minä tietysti kysyin, että saanko pitää nauhan ilman lahjoitusta, jos se on kerran ilmainen. Eihän se tullut kuuloonkaan. Jossain meni metsään... Kotien lisäksi tutustuin myös paikallisiin kouluihin. Opetuskielenä on englanti ja sen vuoksi paikallisten kanssa oli helppo keskustella ja tulla ymmärretyksi. Tosin keskenään ihmiset puhuvat heimokieliä, joten englannin kielen taito ei ole äidinkielen veroinen, mutta kuitenkin tyydyttävä.
Luonto on Gambiassa lumoavan kaunis. Pelkästään hotellin puutarhasta saattoi bongata apinalauman, useita erilaisia lintulajeja ja muutaman harmittoman liskonkin. Gambiassa elää myös virtahepoja. Ne elävät kaukana rannikosta lähellä yläjuoksua, jossa vesi on täysin makeaa. Alajuoksulla jossa joki kohtaa lopulta Atlantin vesi on puolimakeaa, joten se ei sovi niille elinympäristöksi. Ne jäivät kuitenkin tällä kertaa näkemättä. Sen sijaan luonnonpuistossa Senegalissa bongasin kuivalla maalla mm. muutaman kirahvin ja antiloopin. Matkan lähestyessä loppuaan tein vielä rentouttavan risteilyn Gambia-joelle. Veneen lipuessa hiljakseen eteenpäin, mangroven oksilla saattoi nähdä erilaisia lintuja istumassa ja päivää paistattelemassa. Mangroven vedenalaiseen runkoon oli puolestaan kiinnittynyt ostereita, joita paikalliset naiset kävivät keräämässä laskuveden aikana. Trooppiset metsät ja savanni eivät jääneet muun luonnon varjoon. Trooppisen kasvuston kukkaloisto värjäsi maiseman monin paikoin kauniin kirjavaksi ja savannit olivat kuin suuria vehreitä puistoja.
Kaiken kaikkiaan matka oli erittäin antoisa ja opettavainen. Elämän realiteetit muistuivat mieleen paikallisissa kodeissa ja kouluissa vieraillessa ja toisaalta luonnon kauneus antoi uutta energiaa ennen paluuta pimeään pohjolaan.
