Matkastani jäi käteen monta monituista muistoa. Saapuessani Bangkokiin kuumuus iski päälle aallon lailla ja saman tien piti alkaa totutella tinkimiskulttuuriin, jottei minua täysin ryövättäisi. Bangkok ei tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Muistan sen lähinnä ruuhkaisena, savuisena ja tunkkaisena kaupunkina. Vuokrasin itselleni auton ja kuljettajan päivän ajaksi ja kiersin "pakolliset" nähtävyydet. Muu aika kuluikin Vietnamin matkaa suunnitellessa ja järjestellessä.
Parin päivän kuluttua suuntasin Hanoihin ja kaupunki osoittautui erittäin miellyttäväksi yllätykseksi. Vaikkakin Hanoi oli Bangkokin lailla täynnä ihmisiä ja mopolijoita joutui väisätämään tuon tuostakin, ilmapiiri oli lämmin ja ympäristö kiehtova. Ihmiset olivat helposti lähestyttäviä ja ystävällisiä. Mikä oli myös mukavaa huomata, suomalaiset ovat arvostettua kansaa paikallisten keskuudessa. Hyvä maine perustuu suureksi osaksi Suomen osallisuuteen paikallisessa kehitysapuyhteistyössä, etenkin infrastuktuurin kehittämishankkeissa. Eräs tunnetuimpia on Hanoin vesihuoltohanke vuosien 1985-2001 ajalta. Sen johdosta Suomi tuli tutuksi useimmille kaupungin asukkaille ja on yksi harvoista maista joiden kansalaisille myönnetään lyhyt viisumivapaa maassa oleskeluaika.
Seuraava kohde oli Ha Long Bay. Saavuttuani sinne, menin suoraan satamaan ja astuin laivaan. Purjehdimme katsomaan upeita kalkkikivimuodostelmia, joiden laisia en ole koskaan aiemmin nähnyt. Perillä ei jäänyt epäselväksi, miksi lahdelman nimi löytyy Unescon maailmanperintölistalta. Kun olin tutkinut paikan läpikotaisin palasin vielä vähäksi aikaa Hanoihin. Siellä koin hauskan yllätyksen. Mennessäni ravintolaan syömään päivällistä ihmettilin yläkerrasta kuuluvaa musiikkia. Hetken kuluttua minulle selvisi, että siellä vietetään ravintolan omistajan 40-vuotis hääpäivää. Ja jo samassa minut kutsuttiin juhliin mukaan. Tietenkin ulkomaalaiselle vieraalle piti tarjota juomia, joten lasini ei ollut hetkeäkään tyhjänä ja jossain vaiheessa huomasin, että edessäni on useampikin juoma. Siitäpä vasta riemu ratkesi.
Suunnitellessani matkaa olin päättänyt mennä sukelluskurssille Thaimaassa, joten palasin sinne. Kurssin aikana, pientä ja vähän suurempaakin haastetta aiheutti meren vellominen. Vesi oli niin hiekan samentamaa, että en tahtonut eteeni nähdä. Hyvänä puolena voin sanoa tottuneeni heti siihen, että missä tahansa sukellankin olosuhteet voivat olla huonot ja ettei tropiikki takaa kristallinkirkkaita vesiä.
Kurssin suoritettuani näin Villen ja Mervin, he olivat päättäneet viettää talviloman Thaimaassa. Kiertelimme ympäri Samuin saarta ja osallistuimme täyden kuun juhlaan Phanganin saarella. Samaan aikaan sattui syntymäpäiväni, joten aika oli otollinen suurelle juhlalle. Saaren ranta oli kuin Kauppatori Mantan lakituksen aikaan ja juhlat jatkuivat läpi yön. Aamun koitteessa ei tehnyt mieli mennä mereen uimaan, nähtyäni kuinka ranta oli toiminut yleisenä pisoaarina edellis iltana. Olihan se varmaan monien mielestä hienoa käyttää automaattikäymälää, Ahdin hoitaessa huuhtelemisen. Kun kaverit suuntasivat kotia kohti, minä palasin Phanganille viettämään rattoisan viikon. Saari on pieni paratiisi silloin kun ei juhlita täyttä kuuta, uuta kuuta, Shivan kuuta, puoli kuuta tms. Sanottakoon kuitenkin, että ihmismassat pakkautuivat tiettyihin paikkoihin ja suurin osa saaresta pysyi jatkuvasti rauhallisena. Olenkin melkein jo unohtanut, että saaren paras jatkopaikka oli bungalowini välittömässä läheisyydessä. Eipä tarvinnut vaivautua tanssilattialle asti, sen verran volyymia riitti. Saaren länsipuolella sijaitsee Tongsalan kaupunki, se on saaren suurin keskus ja kaukana juhlijoista. Etenkin ruokamarkkinat olivat mielenkiintoinen kokemus. Friteerattuja heinäsirkkoja syö kuulemma kuin perunalastuja. Kannattaa kokeilla, minä en kokeillut.
.jpg)
Thaimaa alkoi olla pikku hiljaa nähty ja lento Singaporeen odotti. Väestö on siellä erittäin monimuotoista. Huomattavimmat väestöryhmät olivat mielestäni kiinalaiset ja intialaiset. Enkä ole missään muussa maassa nähnyt niin monta eri keittiötä edustettuna ravintolatarjonnassa. Sushin ystävänä tunsin saapuneeni paratiisiin, kun löysin paikalliset Sushi-baarit. Mieleenpainuvin ravintolakokemus oli Japanilainen ravintola Tatsu. Paikkaa ehdotti Juha, hän on Singaporeen lomalle tulleen kaverini Kallen kavereita. Ruoka valmistettiin suoraan edessämme, joten pääsimme kateellisina seuraamaan kokkien veitsenkäyttötaitoja.
Ennen Australiaan siirtymistä, oli vielä edessä tutkimusretki Borneon sademetsiin Orankeja ja suurinenäisiä Proboscis-apinoita katsomaan sekä muutama viikko Indonesiassa. Koska Borneolla välimatkat olivat pitkiä eri luonnonsuojelualueiden välillä, eikä julkista liikennetta juuri ollut, päätin jälleen turvautua vuokraamaan auton kuskeineen. Se oli kätevä ja suhteellisen edullinen (verraten Suomen hintoihin) tapa nähdä paikat järkevässä aikataulussa. Tosin autoa korjattiin muutama tunti Oranki-reservatiin pihalla, kun akun napoihin oli muodostunut sen verran hapettumaa, että virta ei enää kulkenut. Puhdistusoperaation jälkeen "Lantikka" hyrrasi jälleen kuin Siamilainen kissa konsanaan.
Indonesiassa kokeilin nousuvarjolla liitoa veneen hinaamana ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja siitä onko hindulaisuus taikauskoista vai ei. Tokikaan henkiinuskominen ei ollut paikallisten mielestä taikauskoista. Rantabulevardilla kävellessäni sattui myös mielenkiintoinen kohtaaminen. Pientä myyntikojua pitänyt rouva tuli mainostamaan minulle halpoja hintoja. Ajattelin, että voisin käydä katsomassa mitä oikein on tarjolla. Hinnat tietysti olivat halvemmat kuin muilla ja laatu ainakin 10 kertaa parempi. En löytänyt mitään mielenkiintoista vaikka eteeni kanneettin jos jonkinmoisia paitoja, shortseja jne. Olimme puhuneet myös hinnoista hieman. Sanoin sitten: "en oikein löydä etsimääni, täytyy jatkaa kiertämistä ja katselemista". Samassa hetkessä alkoi armoton meteli siitä, että olin jo keskustellut hinnoista, joten minun pitää ostaa jotain tai huono onni seuraa myyjää. Hän jopa huusi perääni, että minun pitää palata ostamaan jotain. Äänestä oli selvästi kuultavissa epätoivo, tuska ja pelko siitä, että kaupanteko pysähtyy pitkäksi aikaa - taikausko on erittäin syvälle piintynyttä. Kauppa kävi muutenkin tuona aikana erittäin heikosti, koska turistisesonki oli juuri päättynyt. Vaikeat ajat olivat edessä joka tapauksessa. Tästä johtuu, että päivän ensimmäiset kaupat tehdään yleensä mihin hintaan hyvänsä, jotta kauppa syntyy. Se pitää epäonnen loitolla ainakin vähän aikaa.
Suuri valliriutta alkoi pikku hiljaa pyöriä mielessä ja suuntasin kurssin kohti Australiaa. Saapuessani Sydneyyn luulin tulleeni Lontooseen samankaltaisen Arkkitehtuurin vuoksi. Nähtyäni kaupungin paremmin, huomasin ettei paikka muistuta juurikaan Lontoota. Reilun viikon ja muutaman viinilasillisen jälkeen lensin Cairnsiin, suuren valliriutan kupeeseen. Jo hetken kuluttua olinkin jo pinnan alla bongaamassa haita, piikkirauskuja, kilpikonnia jne. Cairnsista suuntasin Australian aavikon "punaiseen keskukseen". Tosin huomattavan paljon vihreää ruohoa puski punaisen hiekan läpi. Hiekan punainen väri tulee "ruosteesta", maa-aineksen ollessa melkoisen metallipitoista. Useamman aavikolle vierähtäneen hikipisaran jälkeen menin Melbourneen. Siellä sain aimo annoksen eurooppalaishekisyyttä. Mukavin osa kaupunkia oli Little Italy. Palasin vielä noin viikoksi Sydneyyn tapaamaan kaveriani Joe'ta. Kävimme vaeltamassa Blue Mountains -kansallispuistoalueella. Näkymät olivat upeat ja kauempana olevat vuoret siintivät sinisinä. Väri on kasvustosta nousevien kaasujen aikaansannosta.
Pikapuolin löysin itseni Uuden-Seelannin koneesta. Uudesta-Seelannista mieleeni jäi upeat maisemat, ystävälliset ihmiset ja suopea ilmasto. Lähdettyäni pois sieltä, olen usein miettinyt, että haluaisin palata sinne uudestaan mahdollisiman pian. Voisin ehkä perustaa sinne viinitilan, sillä paikalliset viinit ovat myös olleet usein mielessäni. Uudesta-Seelannista on myös helppo lentää Tyynelle valtamerelle Samoan koskemattoman oloisille rantahietikoille rentoutumaan ja sukeltamaan. Viihdyin Samoalla postikorttimaisemissa viikon verran. Toisaalta se oli myös ihan tarpeeksi, koska saarilla ei ole juurikaan muuta tekemistä kuin uiminen ja sukeltaminen.
Nyt oli edessä muutaman vuorokauden siirtyminen Costa Ricaan. Saapuessani sinne, oli puoli kuollut ja nukuin seuraavan päivän, jotta jaksoin virkeänä tavata kaverini Glorian. Voisin myös ehkä kutsua tätä osuutta vauhdikkaimaksi osuudeksi. Veijerin varassa viidakon ja laaksojen yli liihottaminen 80 kilometrin tuntivauhdilla oli nimittäin melko vauhdikasta. Siinä kalpeni kuumailmapallo- ja helikopteriajelut jne. Ollessani Väli-Amerikassa halusin myös tutustua Maya-kulttuuriin. Kaikista parhaiten se onnistui Guatemalassa. Tikalin kaupunki oli aamuhämärässä mystisen oloinen ja villieläimet pitivät korvia huumaavaa mekkalaa.
Vielä oli vähän aikaa matkaa jäljellä ja viimeiset viikot vietin Kanadassa. Näin Torontossa kaverini Eikan, kövin katsomassa nähtävyydet ja sitten suuntasin Montrealiin. Tilasin hotellin eteen taksin ja pyysin päästä Rautatieasemalle. Kuski kysyi minulta, että mikä se semmoinen on. No minä siihen, että: sen nimi on Union Station. Nyt kuski oli vieläkin enemmän hämillään. Oman osuutensa teki hänen heikko englanninkielen taitonsa. Kyllähän venäjällä pärjää taksikuskin hommissa Torontossakin. Ihme ja kumma sain opastettua hänet noin puolen kilometrin päässä olevalle asemalle. Tosin ensin hän ajoi sen ohitse, kuka nyt korttelin kokoista rakennusta huomaisi. Ongelmana oli päästä kiertämään takaisin aseman etupuolelle ja minun olisi tietysti pitänyt tietää miten sinne päästään. Nyt alkoi jo hieman hermo mennä ja sanoin, että pitääkö minun asiakkaana tuntea kaupunki läpikotaisin, kun olen siellä turistina vajaan viikon. Mutta kuskipa veti ässän hihasta ja sanoi, että minäpä olen ollut vasta päivän taksikuskina, minunko sitten pitäisi tuntea kaupunki. Pääsin kuitenkin onnellisesti perille ja lyhyehkön "keskustelun" lopputuloksena minun ei tarvinnut maksaa täyttä hintaa. Saavuttuani Montrealiin huomasin heti, attä olen saapunut kaupunkiin joka on täynnä elämää. Montreal onkin ehkä mukavin kaupunki, jossa olen käynyt. Kaduilla oli loputon määrä ravintoloita, pubeja ja baareja. Siellä täällä oli tarjolla Live -musiikkia jne.
Seuraavaksi aloitin kotimatkan New Yorkin ja Lontoon kautta. New Yorkissa nautin The Waldorf Astorian Art Deko miljööstä ja Lontoossa näin Kristan ja Riikan. Kohta astuinkin jo Finnairin koneeseen ja matka kotia kohti alkoi. Seuraavaksi minulla on kiikarissa kehitysapuprojektit kolmansissa maissa. Olen jo yhtä paikkaa hakenutkin. Nyt kuitenkin nautin vielä hetken Suomen suvesta. Mikäs täällä ollessa - onhan Suomalainen palvelukulttuuri täysin omaa luokkaansa maailmassa.
