Tällä kertaa matkani suuntautui Gambiaan ja Senegaliin. Suunnattomasta köyhyydestään huolimatta Gambia on täynnä ystävällisiä ja elämän iloa pursuavia ihmisiä.
Matkan alussa kuulin, että Gambialaiset kutsuvat usein turisteja koteihinsa. Luulin, että se on jonkinlainen urbaani legenda, mutta pian huomasin, että kyseessä ei olekkaan pelkkä myytti. Pääsin tutustumaan useisiin erilaisiin koteihin, erittäin köyhistä paremmin toimeen tuleviin. Oman mausteensa toi mukaan Kunta Kinten kotikylään tutustuminen. Ihmisten vieraanvaraisuus ja varauksettomuus tuntui lähes epätodelliselta. Joukkoon mahtui aina niitäkin, jotka tekivät tuttavuutta pelkästään pienen rahalahjoituksen toivossa, kertomalla erilaisia tarinoita omaa tuntoa kolkuttavalla tavalla. Useimmiten tarina liittyi rikkinäisten rumpujen korjaamiseen. Kerran jos toisenkin rahaa tarvittiin uuden antiloopin nahan ostamiseen, rummun kalvoksi. Samalla ranteen ympäri alettiin sitoa nauhaa kannatuksen merkiksi. Se oli tietysti ilmainen, mutta lahjoitus olisi pitänyt antaa. Minä tietysti kysyin, että saanko pitää nauhan ilman lahjoitusta, jos se on kerran ilmainen. Eihän se tullut kuuloonkaan. Jossain meni metsään... Kotien lisäksi tutustuin myös paikallisiin kouluihin. Opetuskielenä on englanti ja sen vuoksi paikallisten kanssa oli helppo keskustella ja tulla ymmärretyksi. Tosin keskenään ihmiset puhuvat heimokieliä, joten englannin kielen taito ei ole äidinkielen veroinen, mutta kuitenkin tyydyttävä.
Luonto on Gambiassa lumoavan kaunis. Pelkästään hotellin puutarhasta saattoi bongata apinalauman, useita erilaisia lintulajeja ja muutaman harmittoman liskonkin. Gambiassa elää myös virtahepoja. Ne elävät kaukana rannikosta lähellä yläjuoksua, jossa vesi on täysin makeaa. Alajuoksulla jossa joki kohtaa lopulta Atlantin vesi on puolimakeaa, joten se ei sovi niille elinympäristöksi. Ne jäivät kuitenkin tällä kertaa näkemättä. Sen sijaan luonnonpuistossa Senegalissa bongasin kuivalla maalla mm. muutaman kirahvin ja antiloopin. Matkan lähestyessä loppuaan tein vielä rentouttavan risteilyn Gambia-joelle. Veneen lipuessa hiljakseen eteenpäin, mangroven oksilla saattoi nähdä erilaisia lintuja istumassa ja päivää paistattelemassa. Mangroven vedenalaiseen runkoon oli puolestaan kiinnittynyt ostereita, joita paikalliset naiset kävivät keräämässä laskuveden aikana. Trooppiset metsät ja savanni eivät jääneet muun luonnon varjoon. Trooppisen kasvuston kukkaloisto värjäsi maiseman monin paikoin kauniin kirjavaksi ja savannit olivat kuin suuria vehreitä puistoja.
Kaiken kaikkiaan matka oli erittäin antoisa ja opettavainen. Elämän realiteetit muistuivat mieleen paikallisissa kodeissa ja kouluissa vieraillessa ja toisaalta luonnon kauneus antoi uutta energiaa ennen paluuta pimeään pohjolaan.
6.7.2007
Home Sweet Home (Is It So Sweet Really...?)
Suomen suvi ja kesämökki kutsuivat, lensin Suomeen ja huomasin, että puolen vuoden matka oli tullut päätepisteeseen - aika oli kulunut nopeasti.
Matkastani jäi käteen monta monituista muistoa. Saapuessani Bangkokiin kuumuus iski päälle aallon lailla ja saman tien piti alkaa totutella tinkimiskulttuuriin, jottei minua täysin ryövättäisi. Bangkok ei tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Muistan sen lähinnä ruuhkaisena, savuisena ja tunkkaisena kaupunkina. Vuokrasin itselleni auton ja kuljettajan päivän ajaksi ja kiersin "pakolliset" nähtävyydet. Muu aika kuluikin Vietnamin matkaa suunnitellessa ja järjestellessä.
Parin päivän kuluttua suuntasin Hanoihin ja kaupunki osoittautui erittäin miellyttäväksi yllätykseksi. Vaikkakin Hanoi oli Bangkokin lailla täynnä ihmisiä ja mopolijoita joutui väisätämään tuon tuostakin, ilmapiiri oli lämmin ja ympäristö kiehtova. Ihmiset olivat helposti lähestyttäviä ja ystävällisiä. Mikä oli myös mukavaa huomata, suomalaiset ovat arvostettua kansaa paikallisten keskuudessa. Hyvä maine perustuu suureksi osaksi Suomen osallisuuteen paikallisessa kehitysapuyhteistyössä, etenkin infrastuktuurin kehittämishankkeissa. Eräs tunnetuimpia on Hanoin vesihuoltohanke vuosien 1985-2001 ajalta. Sen johdosta Suomi tuli tutuksi useimmille kaupungin asukkaille ja on yksi harvoista maista joiden kansalaisille myönnetään lyhyt viisumivapaa maassa oleskeluaika.
Seuraava kohde oli Ha Long Bay. Saavuttuani sinne, menin suoraan satamaan ja astuin laivaan. Purjehdimme katsomaan upeita kalkkikivimuodostelmia, joiden laisia en ole koskaan aiemmin nähnyt. Perillä ei jäänyt epäselväksi, miksi lahdelman nimi löytyy Unescon maailmanperintölistalta. Kun olin tutkinut paikan läpikotaisin palasin vielä vähäksi aikaa Hanoihin. Siellä koin hauskan yllätyksen. Mennessäni ravintolaan syömään päivällistä ihmettilin yläkerrasta kuuluvaa musiikkia. Hetken kuluttua minulle selvisi, että siellä vietetään ravintolan omistajan 40-vuotis hääpäivää. Ja jo samassa minut kutsuttiin juhliin mukaan. Tietenkin ulkomaalaiselle vieraalle piti tarjota juomia, joten lasini ei ollut hetkeäkään tyhjänä ja jossain vaiheessa huomasin, että edessäni on useampikin juoma. Siitäpä vasta riemu ratkesi.
Suunnitellessani matkaa olin päättänyt mennä sukelluskurssille Thaimaassa, joten palasin sinne. Kurssin aikana, pientä ja vähän suurempaakin haastetta aiheutti meren vellominen. Vesi oli niin hiekan samentamaa, että en tahtonut eteeni nähdä. Hyvänä puolena voin sanoa tottuneeni heti siihen, että missä tahansa sukellankin olosuhteet voivat olla huonot ja ettei tropiikki takaa kristallinkirkkaita vesiä.
Kurssin suoritettuani näin Villen ja Mervin, he olivat päättäneet viettää talviloman Thaimaassa. Kiertelimme ympäri Samuin saarta ja osallistuimme täyden kuun juhlaan Phanganin saarella. Samaan aikaan sattui syntymäpäiväni, joten aika oli otollinen suurelle juhlalle. Saaren ranta oli kuin Kauppatori Mantan lakituksen aikaan ja juhlat jatkuivat läpi yön. Aamun koitteessa ei tehnyt mieli mennä mereen uimaan, nähtyäni kuinka ranta oli toiminut yleisenä pisoaarina edellis iltana. Olihan se varmaan monien mielestä hienoa käyttää automaattikäymälää, Ahdin hoitaessa huuhtelemisen. Kun kaverit suuntasivat kotia kohti, minä palasin Phanganille viettämään rattoisan viikon. Saari on pieni paratiisi silloin kun ei juhlita täyttä kuuta, uuta kuuta, Shivan kuuta, puoli kuuta tms. Sanottakoon kuitenkin, että ihmismassat pakkautuivat tiettyihin paikkoihin ja suurin osa saaresta pysyi jatkuvasti rauhallisena. Olenkin melkein jo unohtanut, että saaren paras jatkopaikka oli bungalowini välittömässä läheisyydessä. Eipä tarvinnut vaivautua tanssilattialle asti, sen verran volyymia riitti. Saaren länsipuolella sijaitsee Tongsalan kaupunki, se on saaren suurin keskus ja kaukana juhlijoista. Etenkin ruokamarkkinat olivat mielenkiintoinen kokemus. Friteerattuja heinäsirkkoja syö kuulemma kuin perunalastuja. Kannattaa kokeilla, minä en kokeillut.
.jpg)
Thaimaa alkoi olla pikku hiljaa nähty ja lento Singaporeen odotti. Väestö on siellä erittäin monimuotoista. Huomattavimmat väestöryhmät olivat mielestäni kiinalaiset ja intialaiset. Enkä ole missään muussa maassa nähnyt niin monta eri keittiötä edustettuna ravintolatarjonnassa. Sushin ystävänä tunsin saapuneeni paratiisiin, kun löysin paikalliset Sushi-baarit. Mieleenpainuvin ravintolakokemus oli Japanilainen ravintola Tatsu. Paikkaa ehdotti Juha, hän on Singaporeen lomalle tulleen kaverini Kallen kavereita. Ruoka valmistettiin suoraan edessämme, joten pääsimme kateellisina seuraamaan kokkien veitsenkäyttötaitoja.
Ennen Australiaan siirtymistä, oli vielä edessä tutkimusretki Borneon sademetsiin Orankeja ja suurinenäisiä Proboscis-apinoita katsomaan sekä muutama viikko Indonesiassa. Koska Borneolla välimatkat olivat pitkiä eri luonnonsuojelualueiden välillä, eikä julkista liikennetta juuri ollut, päätin jälleen turvautua vuokraamaan auton kuskeineen. Se oli kätevä ja suhteellisen edullinen (verraten Suomen hintoihin) tapa nähdä paikat järkevässä aikataulussa. Tosin autoa korjattiin muutama tunti Oranki-reservatiin pihalla, kun akun napoihin oli muodostunut sen verran hapettumaa, että virta ei enää kulkenut. Puhdistusoperaation jälkeen "Lantikka" hyrrasi jälleen kuin Siamilainen kissa konsanaan.
Indonesiassa kokeilin nousuvarjolla liitoa veneen hinaamana ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja siitä onko hindulaisuus taikauskoista vai ei. Tokikaan henkiinuskominen ei ollut paikallisten mielestä taikauskoista. Rantabulevardilla kävellessäni sattui myös mielenkiintoinen kohtaaminen. Pientä myyntikojua pitänyt rouva tuli mainostamaan minulle halpoja hintoja. Ajattelin, että voisin käydä katsomassa mitä oikein on tarjolla. Hinnat tietysti olivat halvemmat kuin muilla ja laatu ainakin 10 kertaa parempi. En löytänyt mitään mielenkiintoista vaikka eteeni kanneettin jos jonkinmoisia paitoja, shortseja jne. Olimme puhuneet myös hinnoista hieman. Sanoin sitten: "en oikein löydä etsimääni, täytyy jatkaa kiertämistä ja katselemista". Samassa hetkessä alkoi armoton meteli siitä, että olin jo keskustellut hinnoista, joten minun pitää ostaa jotain tai huono onni seuraa myyjää. Hän jopa huusi perääni, että minun pitää palata ostamaan jotain. Äänestä oli selvästi kuultavissa epätoivo, tuska ja pelko siitä, että kaupanteko pysähtyy pitkäksi aikaa - taikausko on erittäin syvälle piintynyttä. Kauppa kävi muutenkin tuona aikana erittäin heikosti, koska turistisesonki oli juuri päättynyt. Vaikeat ajat olivat edessä joka tapauksessa. Tästä johtuu, että päivän ensimmäiset kaupat tehdään yleensä mihin hintaan hyvänsä, jotta kauppa syntyy. Se pitää epäonnen loitolla ainakin vähän aikaa.
Suuri valliriutta alkoi pikku hiljaa pyöriä mielessä ja suuntasin kurssin kohti Australiaa. Saapuessani Sydneyyn luulin tulleeni Lontooseen samankaltaisen Arkkitehtuurin vuoksi. Nähtyäni kaupungin paremmin, huomasin ettei paikka muistuta juurikaan Lontoota. Reilun viikon ja muutaman viinilasillisen jälkeen lensin Cairnsiin, suuren valliriutan kupeeseen. Jo hetken kuluttua olinkin jo pinnan alla bongaamassa haita, piikkirauskuja, kilpikonnia jne. Cairnsista suuntasin Australian aavikon "punaiseen keskukseen". Tosin huomattavan paljon vihreää ruohoa puski punaisen hiekan läpi. Hiekan punainen väri tulee "ruosteesta", maa-aineksen ollessa melkoisen metallipitoista. Useamman aavikolle vierähtäneen hikipisaran jälkeen menin Melbourneen. Siellä sain aimo annoksen eurooppalaishekisyyttä. Mukavin osa kaupunkia oli Little Italy. Palasin vielä noin viikoksi Sydneyyn tapaamaan kaveriani Joe'ta. Kävimme vaeltamassa Blue Mountains -kansallispuistoalueella. Näkymät olivat upeat ja kauempana olevat vuoret siintivät sinisinä. Väri on kasvustosta nousevien kaasujen aikaansannosta.
Pikapuolin löysin itseni Uuden-Seelannin koneesta. Uudesta-Seelannista mieleeni jäi upeat maisemat, ystävälliset ihmiset ja suopea ilmasto. Lähdettyäni pois sieltä, olen usein miettinyt, että haluaisin palata sinne uudestaan mahdollisiman pian. Voisin ehkä perustaa sinne viinitilan, sillä paikalliset viinit ovat myös olleet usein mielessäni. Uudesta-Seelannista on myös helppo lentää Tyynelle valtamerelle Samoan koskemattoman oloisille rantahietikoille rentoutumaan ja sukeltamaan. Viihdyin Samoalla postikorttimaisemissa viikon verran. Toisaalta se oli myös ihan tarpeeksi, koska saarilla ei ole juurikaan muuta tekemistä kuin uiminen ja sukeltaminen.
Nyt oli edessä muutaman vuorokauden siirtyminen Costa Ricaan. Saapuessani sinne, oli puoli kuollut ja nukuin seuraavan päivän, jotta jaksoin virkeänä tavata kaverini Glorian. Voisin myös ehkä kutsua tätä osuutta vauhdikkaimaksi osuudeksi. Veijerin varassa viidakon ja laaksojen yli liihottaminen 80 kilometrin tuntivauhdilla oli nimittäin melko vauhdikasta. Siinä kalpeni kuumailmapallo- ja helikopteriajelut jne. Ollessani Väli-Amerikassa halusin myös tutustua Maya-kulttuuriin. Kaikista parhaiten se onnistui Guatemalassa. Tikalin kaupunki oli aamuhämärässä mystisen oloinen ja villieläimet pitivät korvia huumaavaa mekkalaa.
Vielä oli vähän aikaa matkaa jäljellä ja viimeiset viikot vietin Kanadassa. Näin Torontossa kaverini Eikan, kövin katsomassa nähtävyydet ja sitten suuntasin Montrealiin. Tilasin hotellin eteen taksin ja pyysin päästä Rautatieasemalle. Kuski kysyi minulta, että mikä se semmoinen on. No minä siihen, että: sen nimi on Union Station. Nyt kuski oli vieläkin enemmän hämillään. Oman osuutensa teki hänen heikko englanninkielen taitonsa. Kyllähän venäjällä pärjää taksikuskin hommissa Torontossakin. Ihme ja kumma sain opastettua hänet noin puolen kilometrin päässä olevalle asemalle. Tosin ensin hän ajoi sen ohitse, kuka nyt korttelin kokoista rakennusta huomaisi. Ongelmana oli päästä kiertämään takaisin aseman etupuolelle ja minun olisi tietysti pitänyt tietää miten sinne päästään. Nyt alkoi jo hieman hermo mennä ja sanoin, että pitääkö minun asiakkaana tuntea kaupunki läpikotaisin, kun olen siellä turistina vajaan viikon. Mutta kuskipa veti ässän hihasta ja sanoi, että minäpä olen ollut vasta päivän taksikuskina, minunko sitten pitäisi tuntea kaupunki. Pääsin kuitenkin onnellisesti perille ja lyhyehkön "keskustelun" lopputuloksena minun ei tarvinnut maksaa täyttä hintaa. Saavuttuani Montrealiin huomasin heti, attä olen saapunut kaupunkiin joka on täynnä elämää. Montreal onkin ehkä mukavin kaupunki, jossa olen käynyt. Kaduilla oli loputon määrä ravintoloita, pubeja ja baareja. Siellä täällä oli tarjolla Live -musiikkia jne.
Seuraavaksi aloitin kotimatkan New Yorkin ja Lontoon kautta. New Yorkissa nautin The Waldorf Astorian Art Deko miljööstä ja Lontoossa näin Kristan ja Riikan. Kohta astuinkin jo Finnairin koneeseen ja matka kotia kohti alkoi. Seuraavaksi minulla on kiikarissa kehitysapuprojektit kolmansissa maissa. Olen jo yhtä paikkaa hakenutkin. Nyt kuitenkin nautin vielä hetken Suomen suvesta. Mikäs täällä ollessa - onhan Suomalainen palvelukulttuuri täysin omaa luokkaansa maailmassa.
Matkastani jäi käteen monta monituista muistoa. Saapuessani Bangkokiin kuumuus iski päälle aallon lailla ja saman tien piti alkaa totutella tinkimiskulttuuriin, jottei minua täysin ryövättäisi. Bangkok ei tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Muistan sen lähinnä ruuhkaisena, savuisena ja tunkkaisena kaupunkina. Vuokrasin itselleni auton ja kuljettajan päivän ajaksi ja kiersin "pakolliset" nähtävyydet. Muu aika kuluikin Vietnamin matkaa suunnitellessa ja järjestellessä.
Parin päivän kuluttua suuntasin Hanoihin ja kaupunki osoittautui erittäin miellyttäväksi yllätykseksi. Vaikkakin Hanoi oli Bangkokin lailla täynnä ihmisiä ja mopolijoita joutui väisätämään tuon tuostakin, ilmapiiri oli lämmin ja ympäristö kiehtova. Ihmiset olivat helposti lähestyttäviä ja ystävällisiä. Mikä oli myös mukavaa huomata, suomalaiset ovat arvostettua kansaa paikallisten keskuudessa. Hyvä maine perustuu suureksi osaksi Suomen osallisuuteen paikallisessa kehitysapuyhteistyössä, etenkin infrastuktuurin kehittämishankkeissa. Eräs tunnetuimpia on Hanoin vesihuoltohanke vuosien 1985-2001 ajalta. Sen johdosta Suomi tuli tutuksi useimmille kaupungin asukkaille ja on yksi harvoista maista joiden kansalaisille myönnetään lyhyt viisumivapaa maassa oleskeluaika.
Seuraava kohde oli Ha Long Bay. Saavuttuani sinne, menin suoraan satamaan ja astuin laivaan. Purjehdimme katsomaan upeita kalkkikivimuodostelmia, joiden laisia en ole koskaan aiemmin nähnyt. Perillä ei jäänyt epäselväksi, miksi lahdelman nimi löytyy Unescon maailmanperintölistalta. Kun olin tutkinut paikan läpikotaisin palasin vielä vähäksi aikaa Hanoihin. Siellä koin hauskan yllätyksen. Mennessäni ravintolaan syömään päivällistä ihmettilin yläkerrasta kuuluvaa musiikkia. Hetken kuluttua minulle selvisi, että siellä vietetään ravintolan omistajan 40-vuotis hääpäivää. Ja jo samassa minut kutsuttiin juhliin mukaan. Tietenkin ulkomaalaiselle vieraalle piti tarjota juomia, joten lasini ei ollut hetkeäkään tyhjänä ja jossain vaiheessa huomasin, että edessäni on useampikin juoma. Siitäpä vasta riemu ratkesi.
Suunnitellessani matkaa olin päättänyt mennä sukelluskurssille Thaimaassa, joten palasin sinne. Kurssin aikana, pientä ja vähän suurempaakin haastetta aiheutti meren vellominen. Vesi oli niin hiekan samentamaa, että en tahtonut eteeni nähdä. Hyvänä puolena voin sanoa tottuneeni heti siihen, että missä tahansa sukellankin olosuhteet voivat olla huonot ja ettei tropiikki takaa kristallinkirkkaita vesiä.
Kurssin suoritettuani näin Villen ja Mervin, he olivat päättäneet viettää talviloman Thaimaassa. Kiertelimme ympäri Samuin saarta ja osallistuimme täyden kuun juhlaan Phanganin saarella. Samaan aikaan sattui syntymäpäiväni, joten aika oli otollinen suurelle juhlalle. Saaren ranta oli kuin Kauppatori Mantan lakituksen aikaan ja juhlat jatkuivat läpi yön. Aamun koitteessa ei tehnyt mieli mennä mereen uimaan, nähtyäni kuinka ranta oli toiminut yleisenä pisoaarina edellis iltana. Olihan se varmaan monien mielestä hienoa käyttää automaattikäymälää, Ahdin hoitaessa huuhtelemisen. Kun kaverit suuntasivat kotia kohti, minä palasin Phanganille viettämään rattoisan viikon. Saari on pieni paratiisi silloin kun ei juhlita täyttä kuuta, uuta kuuta, Shivan kuuta, puoli kuuta tms. Sanottakoon kuitenkin, että ihmismassat pakkautuivat tiettyihin paikkoihin ja suurin osa saaresta pysyi jatkuvasti rauhallisena. Olenkin melkein jo unohtanut, että saaren paras jatkopaikka oli bungalowini välittömässä läheisyydessä. Eipä tarvinnut vaivautua tanssilattialle asti, sen verran volyymia riitti. Saaren länsipuolella sijaitsee Tongsalan kaupunki, se on saaren suurin keskus ja kaukana juhlijoista. Etenkin ruokamarkkinat olivat mielenkiintoinen kokemus. Friteerattuja heinäsirkkoja syö kuulemma kuin perunalastuja. Kannattaa kokeilla, minä en kokeillut.
.jpg)
Thaimaa alkoi olla pikku hiljaa nähty ja lento Singaporeen odotti. Väestö on siellä erittäin monimuotoista. Huomattavimmat väestöryhmät olivat mielestäni kiinalaiset ja intialaiset. Enkä ole missään muussa maassa nähnyt niin monta eri keittiötä edustettuna ravintolatarjonnassa. Sushin ystävänä tunsin saapuneeni paratiisiin, kun löysin paikalliset Sushi-baarit. Mieleenpainuvin ravintolakokemus oli Japanilainen ravintola Tatsu. Paikkaa ehdotti Juha, hän on Singaporeen lomalle tulleen kaverini Kallen kavereita. Ruoka valmistettiin suoraan edessämme, joten pääsimme kateellisina seuraamaan kokkien veitsenkäyttötaitoja.
Ennen Australiaan siirtymistä, oli vielä edessä tutkimusretki Borneon sademetsiin Orankeja ja suurinenäisiä Proboscis-apinoita katsomaan sekä muutama viikko Indonesiassa. Koska Borneolla välimatkat olivat pitkiä eri luonnonsuojelualueiden välillä, eikä julkista liikennetta juuri ollut, päätin jälleen turvautua vuokraamaan auton kuskeineen. Se oli kätevä ja suhteellisen edullinen (verraten Suomen hintoihin) tapa nähdä paikat järkevässä aikataulussa. Tosin autoa korjattiin muutama tunti Oranki-reservatiin pihalla, kun akun napoihin oli muodostunut sen verran hapettumaa, että virta ei enää kulkenut. Puhdistusoperaation jälkeen "Lantikka" hyrrasi jälleen kuin Siamilainen kissa konsanaan.
Indonesiassa kokeilin nousuvarjolla liitoa veneen hinaamana ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja siitä onko hindulaisuus taikauskoista vai ei. Tokikaan henkiinuskominen ei ollut paikallisten mielestä taikauskoista. Rantabulevardilla kävellessäni sattui myös mielenkiintoinen kohtaaminen. Pientä myyntikojua pitänyt rouva tuli mainostamaan minulle halpoja hintoja. Ajattelin, että voisin käydä katsomassa mitä oikein on tarjolla. Hinnat tietysti olivat halvemmat kuin muilla ja laatu ainakin 10 kertaa parempi. En löytänyt mitään mielenkiintoista vaikka eteeni kanneettin jos jonkinmoisia paitoja, shortseja jne. Olimme puhuneet myös hinnoista hieman. Sanoin sitten: "en oikein löydä etsimääni, täytyy jatkaa kiertämistä ja katselemista". Samassa hetkessä alkoi armoton meteli siitä, että olin jo keskustellut hinnoista, joten minun pitää ostaa jotain tai huono onni seuraa myyjää. Hän jopa huusi perääni, että minun pitää palata ostamaan jotain. Äänestä oli selvästi kuultavissa epätoivo, tuska ja pelko siitä, että kaupanteko pysähtyy pitkäksi aikaa - taikausko on erittäin syvälle piintynyttä. Kauppa kävi muutenkin tuona aikana erittäin heikosti, koska turistisesonki oli juuri päättynyt. Vaikeat ajat olivat edessä joka tapauksessa. Tästä johtuu, että päivän ensimmäiset kaupat tehdään yleensä mihin hintaan hyvänsä, jotta kauppa syntyy. Se pitää epäonnen loitolla ainakin vähän aikaa.
Suuri valliriutta alkoi pikku hiljaa pyöriä mielessä ja suuntasin kurssin kohti Australiaa. Saapuessani Sydneyyn luulin tulleeni Lontooseen samankaltaisen Arkkitehtuurin vuoksi. Nähtyäni kaupungin paremmin, huomasin ettei paikka muistuta juurikaan Lontoota. Reilun viikon ja muutaman viinilasillisen jälkeen lensin Cairnsiin, suuren valliriutan kupeeseen. Jo hetken kuluttua olinkin jo pinnan alla bongaamassa haita, piikkirauskuja, kilpikonnia jne. Cairnsista suuntasin Australian aavikon "punaiseen keskukseen". Tosin huomattavan paljon vihreää ruohoa puski punaisen hiekan läpi. Hiekan punainen väri tulee "ruosteesta", maa-aineksen ollessa melkoisen metallipitoista. Useamman aavikolle vierähtäneen hikipisaran jälkeen menin Melbourneen. Siellä sain aimo annoksen eurooppalaishekisyyttä. Mukavin osa kaupunkia oli Little Italy. Palasin vielä noin viikoksi Sydneyyn tapaamaan kaveriani Joe'ta. Kävimme vaeltamassa Blue Mountains -kansallispuistoalueella. Näkymät olivat upeat ja kauempana olevat vuoret siintivät sinisinä. Väri on kasvustosta nousevien kaasujen aikaansannosta.
Pikapuolin löysin itseni Uuden-Seelannin koneesta. Uudesta-Seelannista mieleeni jäi upeat maisemat, ystävälliset ihmiset ja suopea ilmasto. Lähdettyäni pois sieltä, olen usein miettinyt, että haluaisin palata sinne uudestaan mahdollisiman pian. Voisin ehkä perustaa sinne viinitilan, sillä paikalliset viinit ovat myös olleet usein mielessäni. Uudesta-Seelannista on myös helppo lentää Tyynelle valtamerelle Samoan koskemattoman oloisille rantahietikoille rentoutumaan ja sukeltamaan. Viihdyin Samoalla postikorttimaisemissa viikon verran. Toisaalta se oli myös ihan tarpeeksi, koska saarilla ei ole juurikaan muuta tekemistä kuin uiminen ja sukeltaminen.
Nyt oli edessä muutaman vuorokauden siirtyminen Costa Ricaan. Saapuessani sinne, oli puoli kuollut ja nukuin seuraavan päivän, jotta jaksoin virkeänä tavata kaverini Glorian. Voisin myös ehkä kutsua tätä osuutta vauhdikkaimaksi osuudeksi. Veijerin varassa viidakon ja laaksojen yli liihottaminen 80 kilometrin tuntivauhdilla oli nimittäin melko vauhdikasta. Siinä kalpeni kuumailmapallo- ja helikopteriajelut jne. Ollessani Väli-Amerikassa halusin myös tutustua Maya-kulttuuriin. Kaikista parhaiten se onnistui Guatemalassa. Tikalin kaupunki oli aamuhämärässä mystisen oloinen ja villieläimet pitivät korvia huumaavaa mekkalaa.
Vielä oli vähän aikaa matkaa jäljellä ja viimeiset viikot vietin Kanadassa. Näin Torontossa kaverini Eikan, kövin katsomassa nähtävyydet ja sitten suuntasin Montrealiin. Tilasin hotellin eteen taksin ja pyysin päästä Rautatieasemalle. Kuski kysyi minulta, että mikä se semmoinen on. No minä siihen, että: sen nimi on Union Station. Nyt kuski oli vieläkin enemmän hämillään. Oman osuutensa teki hänen heikko englanninkielen taitonsa. Kyllähän venäjällä pärjää taksikuskin hommissa Torontossakin. Ihme ja kumma sain opastettua hänet noin puolen kilometrin päässä olevalle asemalle. Tosin ensin hän ajoi sen ohitse, kuka nyt korttelin kokoista rakennusta huomaisi. Ongelmana oli päästä kiertämään takaisin aseman etupuolelle ja minun olisi tietysti pitänyt tietää miten sinne päästään. Nyt alkoi jo hieman hermo mennä ja sanoin, että pitääkö minun asiakkaana tuntea kaupunki läpikotaisin, kun olen siellä turistina vajaan viikon. Mutta kuskipa veti ässän hihasta ja sanoi, että minäpä olen ollut vasta päivän taksikuskina, minunko sitten pitäisi tuntea kaupunki. Pääsin kuitenkin onnellisesti perille ja lyhyehkön "keskustelun" lopputuloksena minun ei tarvinnut maksaa täyttä hintaa. Saavuttuani Montrealiin huomasin heti, attä olen saapunut kaupunkiin joka on täynnä elämää. Montreal onkin ehkä mukavin kaupunki, jossa olen käynyt. Kaduilla oli loputon määrä ravintoloita, pubeja ja baareja. Siellä täällä oli tarjolla Live -musiikkia jne.
Seuraavaksi aloitin kotimatkan New Yorkin ja Lontoon kautta. New Yorkissa nautin The Waldorf Astorian Art Deko miljööstä ja Lontoossa näin Kristan ja Riikan. Kohta astuinkin jo Finnairin koneeseen ja matka kotia kohti alkoi. Seuraavaksi minulla on kiikarissa kehitysapuprojektit kolmansissa maissa. Olen jo yhtä paikkaa hakenutkin. Nyt kuitenkin nautin vielä hetken Suomen suvesta. Mikäs täällä ollessa - onhan Suomalainen palvelukulttuuri täysin omaa luokkaansa maailmassa.
20.6.2007
New York, New York
Kuten Frank Sinatra Lauloi: "Start spreading the news I'm leaving today I want to be a part of it, New York, New York".
Herasin kaupungissa, joka ei koskaan nuku. Tosin herasin tyylikkaasti, The Waldorf Astoria'n miellyttavan pehmeassa vuoteessa. Hotelli on maineensa veroinen. Se perustettiin alunperin eliitille kodiksi kodin ulkopuolella. Tama Art Deko -maamerkki New Yorkissa maarittelee kyseisen tyylisuunnan taysin uudelleen. Sisalle astuessa saa henkayksen 1800-1900 luvun vaihteesta ja kaytavalla melkein nakee kavelemassa kaikki entisaikojen filmitahdet mustavalkoelokuvan ajalta.
Hotelli sijaitsee Park Avenuella, joten sielta paasi helposti kaikkialle kavelemalla tai tietenkin taksilla, koska hotellin edusta oli niita taynna. Muutenkin jos jossain, niin New Yorkissa pitaa ainakin muutaman kerran ottaa taksi lennosta.
Montreal
Ravintoloita, pubeja, baareja, vilkasta katuelamaa ja ranskalaista kulttuuria. Tata kaikkea tarjosi Montreal. Vanha kaupunginosa on paikka, joka tarjosi eniten iltaelaman kannalta. Kadulla soi musiikki ja ihmiset lahtivat ulos joka ilta aistimaan kesaista tunnelmaa.
Kun olin kolunnut vanhan kaupungin, paatin kiiveta kukkulalle jonka huipulta aukeaa huima nakyma Montrealiin. En kayttavyt tavallista polkua vaan vedin suoraan jyrkinta reittia ylos. Kun syke tasoittui nakymasta alkoi nauttia taysilla, ja energiaa riitti hakea virkistava juoma kahvilasta. Sitten jahmetyin kummastelemaan maisemaa. Vieressani sattui olemaan pariskunta jolla oli koiranpentu mukana. He laittoivat kolikon kiikariin ja tutkivat maisemaa tarkemmin. Eivat kuitenkaan ymmartaneet, etta toki pieni pentukin halusi kokeilla kiikareita. Se hyppi hyppimistaan kiikarikorokkeelle, kunnes se nostettiin ylos kiikarin eteen jonka jalkeen se naytti onnellisimmalta nakemaltani pennulta.
Katedraali Montrealissa
Kun olin kolunnut vanhan kaupungin, paatin kiiveta kukkulalle jonka huipulta aukeaa huima nakyma Montrealiin. En kayttavyt tavallista polkua vaan vedin suoraan jyrkinta reittia ylos. Kun syke tasoittui nakymasta alkoi nauttia taysilla, ja energiaa riitti hakea virkistava juoma kahvilasta. Sitten jahmetyin kummastelemaan maisemaa. Vieressani sattui olemaan pariskunta jolla oli koiranpentu mukana. He laittoivat kolikon kiikariin ja tutkivat maisemaa tarkemmin. Eivat kuitenkaan ymmartaneet, etta toki pieni pentukin halusi kokeilla kiikareita. Se hyppi hyppimistaan kiikarikorokkeelle, kunnes se nostettiin ylos kiikarin eteen jonka jalkeen se naytti onnellisimmalta nakemaltani pennulta.
Katedraali Montrealissa
Maisemakuva kukkulalta otettuna
Katumaisemaa Montrealista
10.6.2007
Etelasta pohjoiseen
Olen tassa valissa ehtinyt lentaa Kanadaan asti. Aloitin kierroksen Torontosta, kaupungista jossa kaverini Eikka asuu. Muutama paiva kului mukavasti ja vierahti nopeasti hanen kanssaan kaupunkia kierrellessa.
Eilen saavuin Montreal'iin. Matkustin tanne kello viiden pikajunalla. Matkanteko kesti nelisen tuntia. Istuin oli mukava ja jalkatilaa riitti. Matkaa tehdessani lueskelin lehtea, joka oli laitettu penkin taskuun. Eraalla sivulla sanottiin, etta lentaminen on siirtymista paikasta toiseen ja junalla matkustaminen oikeaa matkustamista. Tama kuvastaa mielestani hyvin junalla liikkumisen hyvia puolia. Etenkin kun juna puuskuttaa halki vuoriston tai karun eramaan. Talla matkalla nain lahinna metsa- ja suomaisemaa, joka sekin on miellyttavaa katsottavaa.
Eikka ja Ma
Niagaran putoukset
Maailman huipulla maatesssa on mukava olla
CN Tower
CN Tower, joka ainakin toistaiseksi on maailman korkein rakennus oli aivan kulman takana. Suuntasin maailman huipulle heti ensimmaisena paivana. Seuraavaksi tein paivareissun Niagaralle. Aikojen saatossa eroosio on siirtanyt putouskohtaa n. 11 kilometria taaksepain. Koska voimalaitokset hidastavat vedenkulkua nykyaan, siirtyma on hyvinkin pieni vuositasolla. Vesimaara joka syoksyy alas joka minutti on n. 168 000 kuutiometria.
Niagaralla kaydessani tutustuin myos paikalliseen viinitilaan ja tietysti maistoin tilan tuotteita. Kanadassa tuotetaan paljon jalkiruokaviinina tunnettua Ice Wine'a. Rypaleen taytyy jaatya -8 asteessa 48 tuntia ennen poimintaa. Ice Wine oli karamellin makeaa. Punaviinit olivat mielestani melko tanniinisia ja valkoviinit puolestaan makeahkoja. Oli ihan mukavaa vaihtelua juoda paikallisia viineja, koska niita ei myyda kovinkaan paljon maan rajojen ulkopuolella. Kanadalaiset povaavat itsestaan seuraavaa suurta viinintuottajaa. Jaa nahtavaksi mihin potentiaali riittaa.
Niagaralla kaydessani tutustuin myos paikalliseen viinitilaan ja tietysti maistoin tilan tuotteita. Kanadassa tuotetaan paljon jalkiruokaviinina tunnettua Ice Wine'a. Rypaleen taytyy jaatya -8 asteessa 48 tuntia ennen poimintaa. Ice Wine oli karamellin makeaa. Punaviinit olivat mielestani melko tanniinisia ja valkoviinit puolestaan makeahkoja. Oli ihan mukavaa vaihtelua juoda paikallisia viineja, koska niita ei myyda kovinkaan paljon maan rajojen ulkopuolella. Kanadalaiset povaavat itsestaan seuraavaa suurta viinintuottajaa. Jaa nahtavaksi mihin potentiaali riittaa.
Eikka ja Ma
Niagaran putoukset
Maailman huipulla maatesssa on mukava olla
CN Tower
6.6.2007
Mayojen korkeakulttuurin alkulahteilla
Guatemala oli antoisa kohde. Lensin Guatemala City'n, vietin siella yhden yon ja suuntasin kohti Tikalia, joka on paras paikka kayda tutustumassa Maya -kulttuuriin. Vaikka Maya -kulttuuri onkin lahtoisin Meksikon, Belizen ja Guatemalan alueelta, vahvimmat juuret ovat Guatemalassa. Tikal on poikkeuksellinen muihin Maya -alueisiin verrattuna, koska se on keskella viidakkoa. Toki muitakin Maya -pyramideja on rakennettu viidakkoon, mutta ei toista tallaista keskusta. Oli myos mielenkiintoista huomata kuinka Maya -kulttuuri on tanakin paivana voimissaan Guatemalassa. Alkuperaiskielta puhutaan ja vanhoja traditioita vaalitaan.
Maya -pyramidi, Tikal
Pyramidin huipulla
Muurahaiskarhu raunioilla
Tikal'in keskus
Flores, Guatemala
Kaverukset
Iltahamarassa
Puskataidetta
Tikal'in pienoismalli
Suuri soturi
Maya -pyramidi, Tikal
Pyramidin huipulla
Muurahaiskarhu raunioilla
Tikal'in keskus
Flores, Guatemala
Kaverukset
Iltahamarassa
Puskataidetta
Tikal'in pienoismalli
Suuri soturi
27.5.2007
Viidakkokuumetta
Palasin juuri muutaman paivan viidakkoreissulta. Kohde oli nimeltaan Tortugero. Veneilimme kanaaleissa ja kavimme kavelylla viidakossa ja kavimme tutkimassa milta krokotiilin pesapaikka nayttaa. Menomatkalla poikkesimme pikaisesti banaaniviljelmilla ja mitas siella pakattiinkaan, Del Montea'pa hyvinkin. Jokunen laatikko taisi matkata suomeenkin. Annan kuvien kertoa loput:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)