29.1.2007

Pinnan alla

Nyt on viimeiset avovesisukellukset tehty ja sukelluskortti suoritettu. Kurssin paatossukellukset tehtiin Koh Tan'illa joka on pieni saari aivan Samuin kupeessa. Nakyvyys sukelluksilla oli heikko. Viimeisella sukelluksella se oli vain noin puoli metria. Tuulet ovat puhaltaneet sen verran, etta muuten niin kirkkaat vedet ovat hiekan samentamia. Ensimmaisten avovesisukellusten aikana sunnuntaina nain jonkin verran eksoottisia kaloja, koska silloin nakyvyys oli parempi. Tosin ei silloinkaan erityisen hyva. Seuraavaksi edessa on uudet kohteet. Tarkoitus olisi myos jossain vaiheessa paasta sukeltamaan Suurelle valliriutalle Australiaan.

Meri on viimeaikoina vellonut melkoisesti taalla. Tasta johtuen veden pinta on normaalia korkeammalla. Aallokko on ollut melkoinen ja ulapalla ollut lahes seitseman metrin korkuisia aaltoja. Huomenna tuulen pitaisi laantua ja aallokon rauhoittua. Sukelluskohteiden veden kirkastumiseen menee viela kuitenkin muutamia paivia. On ainakin mita odottaa. Seuraava kohde on todennakoisesti Marine Park, joka on Samuin laheisyydessa. Siita lisaa sukellusten jalkeen.

24.1.2007

Kuvia Ha long bay'n reissulta


Hedelmien myyntia

Lapsia soutelemassa

Merenelavia, olkaa hyva!

Merenelavien myyntikojuja

23.1.2007

Special Price Only for You!

Kavin tutustumassa pikaisesti Vietnamiin. Ilma oli siella kylma (kymmenisen astetta "lamminta"), joka valkeni minulle astuessani ulos lentokoneesta pelkissa shortseissa ja t-paidassa. Oman jannityksensa loivat myos sotilaat, jotka vahtivat etteivat turistit hotkyile liikaa tulleessan ulos koneesta. Hotellissa oli tietenkin ilmastointi vaan ei lammitysta. Tasta syysta palasinkin Thaimaahan melko nopeasti ja menen takaisin Vietnamiin ilmojen lammettya.

Ensin suuntasin Hanoihin ja sielta lahdin eteenpain Ha long bay'n. Ha long bay kuuluu Unesco'n maailmanperintolistalle. Maisema muodostuu vedesta nousevista kalkkikivimuodostelmista joita eroosio on aikojen saatossa muokannut. Kaiken lisaksi joidenkin sisalla on upeita tippukiviluolia. Kiersimme kalkkikivimuodostelmat lautalla ja pysahdyimme hetkeksi niiden keskelle. Paikka johon pysahdyimme oli taynna ankkuroituja lauttakojuja, joista myytiin merenelavia syotavaksi. Pysahdyimme niista yhden viereen, josta kokki osti tuoretta kalaa ja valmisti sen meille ruuaksi. Ruokailun jalkeen kavimme tutustumassa tippukiviluoliin, jotka olivat valtavan suuria ja veistoksellisen kauniita. Ha long bay on todella hieno ja nakemisen arvoinen paikka!

Hanoi oli puolestaan tupaten taynna ihmisia. Mopoja vilisi jokaisen nurkan takaa ja kavella piti liikenteen seassa. Ihan mielenkiintoinen kokemus sinansa, mutta koko ajan piti olla varuillaan ettei tule yhteentormaysta. Ihmiset olivat mukavia ja lamminhenkisia. Se auttoi kovasti, kun jatkuva toottaily ja epatodelliset liikenneruuhkat alkoivat hermostuttaa.

Nyt olen takaisin Thaimaassa. Lento Bangkokkiin oli tietysti myohassa ja myohastyin Samuin jatkolennolta. Minut laitettiin seuraavan koneen stand by -listalle. Lahtiessani pois check in -tisklilta, kuin tyhjasta pari miesta ilmestyi paikalle kertomaan kuinka voin saada paikan vasmasti heidan avullaan maksamalla 500 batia. Viesti oli siis: "We have to do this under table - you have to pay 500 to get a seat" Tuohan nyt oli aivan taytta puuta heinaa, mutta nain kuinka he ohjasivat monta muuta hyvauskoista matkailijaa tiskille hakemaan paikkaa, joka oli heille jo muutenkin annettu. Kylla jotkut ovat sitten hyvauskoisia. Kun miehet ymmarsivat etten menisi halpaan, sanoivat he viela: "This is only between you and me, don't tell anyone". Sitten he katosivat ja mina paasin koneeseen - ilman lisamaksua.


Hedelmien myyntia suoraan lauttaan

Pienta ruuhkaa Hanoin kaduilla

19.1.2007

Bangkokin halinaa ja tuoksuja

Nain muutaman paivan jalkeen alkaa tuntua silta, etta voisin karistaa Bangkokin tomut taakseni. Paikkoja jonne voi menna on toki mielin maarin, mutta tungos on kova ja lyhyenkin matkan taittaminen vie suhteellisen kauan. Toisaalta tuk tuk onkin ollut monissa kohdissa pelastukseni. Nama minikokoiset taksit ovat katukuvassa vahintaankin yhta suuressa roolissa kuin tavalliset autot. Monet kerrat olen jo ehtinyt kayda tiukkaa kadenvaantoa hinnasta. Noin 50 sentilla ajaa muutaman korttelin ympari. Normaalisti keskustelu lahtee 1-1.5 eurosta. Kasittamattoman kallista, ettas kehtaavat.

Kavin eilen kiertamassa muutamia Bangkokin nahtavyyksia. Nain mm. Kultaisen Budhan ja kuninkaallisen palatsin. Samalla kiertelin ympari keskustaa haistellen sen moninaisia hajuja. Ruokakojuja on monilla kaduilla silmankantamattomiin ja erilaiset mausteet tuoksuvat voimakkaasti. Kun poikkeaa pois ruokakojujen laheisyydesta, tuoksut eivat yllattaen enaa olekaan niin miellyttavia. Kaupunki ei nimittain ole kovinkaan siisti.

Liikenne tallaa on taysin omaa luokkaansa. Kadun yli ei paase ellei paattavaisesti syoksy autojen joukkoon. Vastakkaisen liikenteen kaistallakaan ajaminen ei ole mitenkaan ihmeellista. Jos joku tukkii liikenteen, niin sitten tiukka kaannos vastakkaisen liikenteen kaistalle ja menoksi. Hieman on valilla hirvittanyt katsoa tata menoa, mutta nayttaa kovasti silta, etta tuo sekamelska elaa omaa elamaansa ja on jollain tavoin hallittu.

18.1.2007

Kuvia Thaimaasta


Happy Buddha.

Buddhat rivissa.

17.1.2007

Ensimmainen paiva Thaimaassa

Vihdoinkin perilla. Matkalle lahto tuntui kestavan ikuisuuden, koska lentoni myohastyi lahes kahdeksan tuntia. Tosin paasin jo matkalla olemisen makuun soittaessani hotelliini, ilmoittaakseni olevani myohassa. Tuskin olin ehtinyt sanaakaan sanoa, kun minulle jo vastattiin: "no problem sir, no problem". Mahtoikohan viesti menna perille...? Saavuttuani hotelliin se jai edelleen epaselvaksi, mutta kaikki hoitui thaimaalaisen ystavallisyyden saattelemana. Vain hetken kuluttua minut jo opastettin menemaan eraan hotellin tyontekijan ystavien pyorittamaan matkatoimistoon, tutustumaan Vietnamin matkoihin. Siina jalleen muistutus siita mita verkostoituminen taalla pain maailmaa merkitsee.

Paikallinen ystavallisyys on oma lukunsa sinansa. Hotellihuoneeni oveen kiinnitetyssa lapussakin lukee: "jos haluat ottaa hotellihuoneesta muistoksi esineita kuten esimerkiksi pyyhkeen, hinta on seuraava". Suomessa vastaava lause kuuluisi ehka: "jos #%$# viet jotain niin sitte kans maksat".

Ensimmanen paiva on siis alkanut mainiosti ja kohta alan jarjestella matkaa Vietnamiin. Tinkimisen taitoa tarvitsee kuitenkin viela hieman hioa. Vaikkakin hinnan tinkiminen eurosta viiteenkymmeneen senttiin saattaa nain aluksi taas tuntua hieman oudolta.

Kuvia on tulossa piakkoin...