12.5.2007

Tulivuori Arenal ja kuumat lahteet

Pulikointi kuumissa lahteissa on juurikin niin rentouttavaa kuin olen aina kuullut. Lammin vesi rentouttaa lihakset, mineraaleilla on parantavia vaikutuksia seka ne ovat hyvaksi iholle. Vesi luonnonaltaisssa on 40.5-41.5 asteista ja muutamissa keinotekoisissa altaissa 27 asteesta ylospain. Samalla kun kelluin vesialtaassa saatoin katsella tulivuorta. Talla kertaa huippu oli suurimman osan ajasta pilvien peitossa, joten en nahnyt pienia paivittaisia purkauksia, mutta nain huipun kuitenkin muutaman kerran. Kolmen tunnin rentouttavan kylpemisen jalkeen istuimme paivallispoytaan, jossa oli tarjolla mm. tulivuorenlahistolla viljeltyja kasviksia ja hedelmia. Tuliperainen maa on ilmeisen hedelmallista.


Kuumilla lahteilla

Tulivuori Arenal

Vareja tulivuoren juurelta

10.5.2007

Lost in Translation - Big Time

Latinalainen-Amerikka on melkoisen yksikielista aluetta, Costa Rica mukaanlukien. Kaakkois-Aasiassa selvisi huomattavasti helpommin, vaikka englanninkieli ei siellakaan pahemmin taipunut. Haasteellisimmaksi osuudeksi on osoittautunut eri osoitteiden loytaminen, koska osoitteet selitetaan Costa Ricassa maamerkkien avulla. Kaduilla on ilmeisesti olemassa viralliset nimet, mutta miksi investoida kyltteihin, koska sehan nyt olisi suorastaan rahan haaskausta. No, jos osaisi espanjaa niin ehka silla ei olisi niinkaan merkitysta. Toisaalta kylla minulla on ollut hymyssa valilla pitelemista, kun jalkeen pain miettii miten sita paasi perille. Jotenkin nain se meni: Embassy Americana... yes yes directo... next right - yes derecha... Si si Embadaja Americana... directo... derecha... ja sitten oltiin perilla.

Ei muuta kuin seuraavia haasteita pain...

Pari kuvaa San Jose'sta


Puoliksi juotu Cappuccino -Teatro National

Veistos kahvipöydän ääressä

Voi sitä ravintolaa näinkin mainostaa

4.5.2007

Kierroksella Costa Ricassa

Taalla kahvin viljelyn luvatussa maassa, paasin tutustumaan paikallisen kahvintuottajan paahtimoon ja sain tietysti maistaa kahvia. Kyseessa oli Costa Rican paras kavintuotantoalue. Paras kahvi kasvaa 1000-2000 metrissa. Tie joka vie kyseiselle alueelle, kulkee korkeimmilla kohdin 3400 metrissa. Nakymat olivat siis melko huimat.


Ei mita tahansa Euroshopperia, vaan aitoa Costa Ricaa

Matkaa tehdessamme pysahdyimme aamiaiselle pieneen ravintolaan vuoren rinteella. Aamukahvin sijaan maistoin Aguadulce'a, joka tarkoittaa suomeksi makeaa vetta. Itse asiassa suomennos osuu naulan kantaa, silla kyseessa oli pelkastaan tummalla sokerilla makeutettu vesi. Alun perin juoma oli tarkoitettu raskaan fyysisen tyon tekijoille energiapommiksi. Sittemmin sita on alettu jouda myos aamukahvin sijasta. Vaan puolikuppia olisi ollut enemmankin kuin tarpeeksi.

Samalla matkalla paasin myos tutustumaan terminaalivaiheessa olevien lasten hoitokotiin ja klinikkaan, koska olin mukana hoitokodin tyontekijoiden matkassa. Useimmiten syyna on syopa, mutta ei kaikissa tapauksissa. Hoitokoteja on useita ja potilaita kyseisella saatiolla maanlaajuisesti jotakuinkin 140.

Kuvia Samoalta ja Costa Ricasta


Kirkon portailla Samoalla

Blowhole (eli reika kivessa, jonka lapi vesi syoksyy valtavalla voimalla). Aani (kova humina), jonka veden syokyminen aiheuttaa, on erittain vaikuttava)

Kaari

Rantamaisema Samoalta (kuvassa puoliavoin Fale, ts. kun kaihtinet nostaa ylos ilma puhaltaa suoraan sisaan)

Perinteista tanssia Samoalla

Kavelylla viidakon ylla

Rapu rannalla

Laavakentta

Kirkon portailla San Jose´ssa

Kolibrit aamuryypylla

Metsaa sammuneen tulivuoren rinteilla

Kasvillisuuta sammuneen tulivuoren rinteilta pilven sumentamana

30.4.2007

Kuvia Uudesta-Seelannista


Auringon nousu

Marjoja polun varrelta

Hotelli helikopteriperspektiivista

Etelaiset Alpit

Vuoristojaatikko (aikojen saatossa jaa on saanut upean sinertavan varin)

Vuoristomaisema

Kyyti saapui

29.4.2007

Australia - Uusi-Seelanti - Samoa - Costa Rica

Nyt olen ehtinyt Costa Rica'an asti. Australia oli hieno kokemus ja sain siella muutaman uuden kaverinkin. Aussit ovat mukavia ja ystavallisia ihmisia ja Australian luonto on mielenkiintoisen moninainen. Aika kului liian nopeasti.

Australiasta lensin Uuteen-Seelantiin. Koneen saavuttua Uuden-Seelannin puolelle, eteen avautui henkeasalpaavan upeat maisemat. Etelaiset Alpit olivat mykistava naky. Lensin Christchurch'in kentalle ja suuntasin sielta Wanaka'an. Wanaka on pieni kaupunki Wanaka-jarven kupeessa ja vuoriston valittomassa laheisyydessa. Vesi jarvessa on kristallin kirkasta ja sen rannalla oli viinitarhakin. Pienena vinkkina, Uuden-Seelannin Pinot Noir on verrattoman taytelaista ja Sauvignon Blanc mustaherukkaisen maukasta.

Kun olin tutustustunut kaupunkiin (=kylaan), lahdin helikopterilennolle kansallispuiston ylle. Alppien sinertavat jaatikot hiljensivat pienen matkailijan. Lennon jalkeen istuin hotellin sohvalle, katsoin maisemia ikkunasta, tilasin lasin punaviinia ja laitoin Maori lauluja Kiri Te Kanawan laulamana soimaan taustalle. Montaa kertaa en ole nauttinut olostani niin paljon. Sitten koitti paluu Christchurch'iin, joka on etelaisen saaren suurin kaupunki. Tunnelma ei kuitenkaan ollut suurkaupunkimainen, vaan se oli ennemminkin rauhallinen kuin pienessa englantilaiskaupungissa konsanaan. Yovyin hostellissa nimeltaan Jail House, joka on rakennettu vanhaan vankilarakennukseen. Siella minulla oli oma selli.

Uudesta-Seelannista suuntasin Samoalle. Tama pieni valtio Tyynella valtamerella on pieni paratiisi. Yovyin rannalla, puoliavoimesa Fale'ssa. Nukahdin illalla aaltojen vaimeaan kohinaan ja herasin aamulla lintujen lauluun. Saarilla oli useita pienia kylia ja muutama kaupunki. Tasta syysta elo oli rauhallista eika turisteja ollut paljon. Ranta oli melkein kokonaan minun.

Kavin muutaman kerran sukeltamassa. Upein sukellus tehtiin Juno Wreck'ille, joka on hylky. Alus upposi vuonna 1881 tormatessaa riuttaan, ja jonkin ajan kuluttua trooppinen sykloni tyonsi hylkya hieman lahemmaksi rantaa. Hylyn syvimmalla olevat osat ovat jotakuinkin 20 metrissa. Nykyaan hylky on osa riuttaa silla koralli peittaa sen lahestulkoon kokonaan. Aluksella matkasi lahetyssaarnaaja seurueineen, ilmeisesti kaantamaan Raamattua. Kuulin, etta saarella olisi toiminut melko aktiivinen kaanosasema. Koska haaksirikko tapahtui lahella rantaa kaikki matkustajat pelastuivat. Nain sukelluksilla mm. isoja helmia muistuttavia koralleja ja meren elavan jota kutsuimme sahkolampuksi, koska jonkinlaisen reaktion aikaansaamana sen "piikkien" valissa kulkee valovana. Kyseiselle meren asukin nakeminen on melko harvinaista.

Nyt on Samoa jaanyt taakse, saavuin tanaan Costa Rica'an. Ehka opin vahan espanjaakin taalla ollessani.