On mennyt hieman aikaa siita, kun ehdin viimeksi kirjoittaa kuulumisia. Se johtuu siita yksinkertaisesta syysta, etta "puskissa" ei ole jokaisen puun juurella internet-kahvilaa.
Singapore oli mielenkiintoinen paikka kayda katsomassa. Ihmisia vilisi, joka puolella. Saarivaltakunnan populaatio on noin 5 miljoonaa, joten pienta ruuhkautumista oli huomattavissa silloin talloin. Ja kuka vaitti, etta Suomessa ihmiset eivat vaista... ? Koska valtio on kuitenkin erittain pieni pinta-alataan, eri paikkoihin meneminen oli helppoa ja nopeaa. Singaporessa ollessani sattui myos mukava yhteensattuma. Kaverini nimeltaan Kalle sattui sinne samaan aikaan lomalle. Maailma on melkoisen pieni, vaikka lentaisi toiselle puolen.
Olen tassa valissa ehtinyt kayda myos Balilla ja Borneolla. Bali on siita erilainen paikka muuhun Indonesiaan verrattuna, etta suurin uskontokunta on Hindulaisuus. Muualla Indonesiassa se on Islam. Tosin aikanaan, tsunamin jalkeen, Indonesian muslimit alkoivat uhrata ruokaa hengille "hindulaiseen" -tapaan. Eihan niita tsunameja ole sitten enaa ollutkaan... Indonesiassa Hindulaisuus on puolestaan paljon taikauskoisempaa (vaikkakin eras paikallinen yritti vakuuttaa, etta uskomuksilla ei ole mitaan tekemista taikauskon kanssa) kuin Intiassa. Joka tapauksessa henkia lepyteltiin joka kaanteessa. Esimerkiksi puun muuttuminen punaiseksi tarkoittaa, etta siihen on asettunut paha henki. Eihan sita enaa uskalla syksylla asua Suomessa kun kaikki lehtipuut muuttuvat punaisiksi...
Balilta lahdin takaisin Singaporeen ja vahan sen jalkeen Borneolle. Borneon luonto on henkeasalpaavan upea. Hotellini oli yli 2 kilometrin korkeudessa merenpinnasta ja huoneen ikkunasta avautui maisema Kinabalu vuorelle, joka on suosittu vaelluskohde. Tyydyin vain katselemaan vuoren huippua vahan sen alapuolelta, koska edessa oli seikkailua Borneon metsissa. Samalla kavin katsomassa Orankeja ja Proboscis-apinoita reservaateissa. Ne elavat taysin villeina metsissa, mutta osa niista saapuu ruokintaan kansallispuistoalueille, joten sain pari kuvaakin.
Nyt olen saapunut Australiaan. Ostin juuri kirjan, jossa on listattuna kaikki mielenkiintoisimmat kohteet Australiassa. Ja niita on paljon. Seuraavaksi taytyy paattaa mihin kaikkeen aika riittaa. Ainakin tiedossa on matka Suurelle valliriutalle ja Tasmaniaan. Huomenna lahden tutustumaan paikallisiin viinitiloihin, ja tietysti maistamaan muutamaa hyvaa viinia. Ehkapa jaan sinne vahaksi aikaa polkemaan rypaleita.
8.3.2007
21.2.2007
Labrador Secret Tunnels
Singaporessa on vast'ikaan loydetty sodanaikainen bunkkeri. Se on rakennettu jo 1886, mutta loydettiin jalleen vasta vuonna 2001, kun ymparoivaa aluetta alettiin muuttaa puistoksi. Tunnelit yritettiin tuhota rajayttamalla toisen maailmansodan jalkeen, mutta perusrakenteet olivat niin kestavat, etteivat ne tuhoutuneet kokonaisuudessa. Kunnostustyot kestivat nelja vuotta ja nyt tunnelit ovat siina kunnossa, etta niihin voi menna sisalle.
Tunnelit ovat olleet tahan asti mielenkiintoisin nahtavyys Singaporessa. Samalla sain hieman lisaa tietoa siita miten toinen maailmansota vaikutti alueella.
Tunnelit ovat olleet tahan asti mielenkiintoisin nahtavyys Singaporessa. Samalla sain hieman lisaa tietoa siita miten toinen maailmansota vaikutti alueella.
17.2.2007
Thaimaasta Singaporeen
Sain paatokseen kirjan "The Damage Done", joka on erittain valottava kertomus paikasta jota kutsutaan Bangkok Hilton'iksi. Kirja kertoo huumeiden salakuljettajasta, joka jai kiinni Bangkokissa 70-luvulla. Viimeista sivua lukiessani kuulin kutsun lahtoportille Singaporeen. Seuraavaksi huomaan, etta maahantulokaavakkeessa on varoitus: "Death for Drug Traffickers". Taman jalkeen loysin kaupan sovituskopista varoituksen jossa sanotaan, etta myymalavarkaudesta voi saada jopa 7 vuoden vankeusrangaistuksen. Tammoisten varoitusten jalkeen, sita pysyy entistakin tiukemmin kaidalla tiella.
Singapore on mielenkiintoinen sekoitus Aasian eri kulttuureja. Hotellinin sijaitsee alueella jota kutsutaan Little India'ksi. Ja tietysti taalta loytyy myos kaupunginosa nimeltaa Chinatown. Paljon on myos japanilaisia, thaimaalaisia jne. Tanaan alkaa kiinalainen uusi vuosi, joten suuri osa liikkeista on kiinni. Kavin tutustumassa uuden vuoden vieton valmisteluun markkinoilla Chinatown'issa. Paikka oli tupaten taynna ihmisia ja paasin tuskin liikkumaan eteenpain. Singaporessa on ollut mielenkiintoista huomata, kuten eras paikallinen minulle sanoi, kuinka eri kulttuureista kotoisin olevat ihmiset elavat rinta rinnan taydellisessa sopusoinnussa toinen toistaan kunnioittaen.

10.2.2007
Muutamia kuvia
Thaimaalainen sauna
Kuulin ohimennen muutamalta Amerikkalaiselta reissaajalta yrttisaunasta, joka on aivan majapaikkani lahistolla. Saunaa yllapitaa paikallinen temppeli, joten sen kaytolle ei ole maaritelty hintaa vaan maksu otetaan lahjoitusperiaatteella.

Saunakokemus kuuluu ehdottomasti matkani kohokohtiin. Sauna on pieni rakennus temppelin kupeessa, jossa on erikseen sauna miehille ja naisille. Saunaan mennaan, joko shortseissa tai sarongissa. Jos saadyllinen vaatetus on unohtunut ottaa mukaan niin 10 batilla saa lainaksi sarongin.
Avatessani saunan oven yrttien tuoksu lahes huumasi minut. Sauna muistutti tavallaan turkkilaista saunaa hoyryn puolesta, mutta samanlaista yrttien tuoksua en ole aikaisemmin kokenut. Saunassa kaydaan istumassa kolme kertaa, 10 minuuttia kerralaan. Valissa kaydaan 5 minuutin vilvoittelutauoilla. Kun saunominen alkaa kyllastyttaa niin ensin kuivatellaan auringossa ja vasta sen jalkeen on vuorossa suihku. Saunan jalkeen olo oli todella hyva ja nautinnollinen. Yrttien tuoksun voi haistaa viela saunan jalkeenkin iholla. Taidanpa menna pian takaisin saunomaan.
Tassa padassa yrtteja keitettiin
6.2.2007
Kuvia matkan varrelta
5.2.2007
Sukellusta ja tayden kuun juhlintaa
Marine Park'in sukelluksilla nain juuri ja juuri sukellusparini joka oli noin puolen metrin paassa minusta. Hyvaa harjoitusta sinansa, koska olosuhteet eivat aina voi olla taydelliset. Seuraava kerta saa kuitenkin hieman odottaa vesien kirkastumista. Ennusteet ovat nyt hyvat ja ehka ensi viikolla korallit tulevat kunnolla nakyviin.
Viime keskiviikkona Samuille saapuivat Kaverini Ville ja Mervi. Kavin heidan kanssaan 2.2 Full Moon Party'ssa Koh Phangan'illa. Samana paivana oli syntymapaivani, joten juhlan aika oli otollinen. Tayden kuun juhla muistutti paljon Vappua ja meno oli sen mukaista. Rannalle oli pystytetty "Sleeping Area", jonka voisi suomentaa "selviytymisasema". Taaltakin loytyy siis paikallinen Saapas. Olihan tuo juhla ihan nakemisen arvoinen, mutta ei Vappuakaan jaksa joka kuukausi juhlia.
Seuraavaksi edessa on viikko lepoa Koh Phanganilla, jonne paatin tulla nahtyani paikan Full Moon Party'n aikaan. Sen jalkeen on edessa mahdollisesti uusi sukellusreissu saarelle nimelta Koh Tao. Samuilla on suomalainen sukellusfirma nimeltaan Live and Let Dive, jonka kautta olen kaikki sukellusretkeni hankkinut. Tassa suhteessa olen luottanut suomalaiseen osaamiseen, koska nain kommunikaatio on pelannut huomattavasti paremmin. Valilla aina mietinkin miten olen kaikista tilanteista selvinnyt ottaen huomioon, etta paikallisille voi sanoa noin kolme englannin kielista sannaa perakkain perusmuodossa ilman prepositioita.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)