Tunnelmia aavikolta

Taas on jonkin aikaa vierahtanyt siita kun ehdin viimeksi kirjoittaa kuulumisia. Silla valin olen kaynyt tutustumassa moniin eri paikkoihin, kuumassa ja autiossa Keski-Australiassa. Se mika taalla kuitenkin pistaa silmaan ovat monenlaiset vehreat kasvit, jotka kasvavat pitkin aavikkoa. Kuuman ja kuivan hiekan alla on ilmeisesti enemman vetta kuin normaalisti aavikolla. Ja todellisuudessa Alice Springs'in (kaupunki lahella Australian maantieteellista keskipistetta, ts. keskella ei niin yhtaan mitaan) kupeessa on yksi Australian suurimmista pohjavesivarannoista. Yleensa nakyma olisi pitkalti hiekkaa silman kantamattomiin, mutta ei taalla. Taalla kasvaa mm. aavikko tammia. Puu aloittaa kasvunsa kitukasvuisena, oksaa muistuttavana kapeana runkona. Siina vaiheessa kun juuret ovat porautuneet n. 20 metrin syvyyteen, jossa pohjavesi sijaitsee, se kasvaa silmanrapayksessa isoksi tuuheaksi puuksi.

Vaikka kyseessa onkin aavikko, niin nahtavaa on ollut paljon. Kavin ihmettelemassa suurta ja mahtavaa Ayers Rock'ia ja The Olgas'ia (kuvissa alla). Etenkin kavelylenkki The Olgas -kalliomuodostelaman laaksoissa oli henkeasalpaava. Vaikka ylamakea kiivetessa 40 asteen helteessa pari kertaa mietin, etta miksi en tyytynyt vain katsomaan kuvia kysesista luonnonihmeesta ihanassa ilmastoidussa huoneessa, oli nakyma ylhaalta mita palkitsevin. No sen jalkeen ilta kuluikin mukavasti nestehukkaa taltuttaessa.

Eilen aamulla, lahdin kuumailmapallolennolle autiomaan ylle. Helposti kuvittelisi, ettei aavikon nakeminen lintuperspektiivista ole mitenkaan mielenkiintoista. Nyt voin kokemuksesta sanoa, etta auringonnousun nakeminen aavikolla on ehka kaunein koskaan nakemani. Samalla nain kuinka kenguruperhe hyppi aavikon halki, etsien ruokaa ja juomaa ennen kuin paivan lampotila nousisi liian uuvuttavaksi. Ja eras mielenkiintoinen luontoaani oli MUUUUUUU. Aivan oikein, se oli lehma. Koska aavikolla kasvaa melkoisen paljon karjalle ruuaksi sopivaa heinaa ja ruohoa, taalla on useita karja-asemia (suuri alue jolla karja vaeltaa ja syo itsekseen). Asemien koot ovat tuhansia neliokilomatreja, joten karjan hallitsemiseen tarvitaan useita apuvalineita, kuten esim. pieni lentokone.

Matkan aikana olen tietenkin pyrkinyt maistelemaan paikallisia erikoisuuksia. Australiassa voiton vei kenguru. Tosin taytyy sanoa, etta tuntui kuin olisi naudan lihaa syonyt. Eroksi voisin sanoa, etta kengurun liha on hieman kuivempaa ja makeampaa. Ei siis hullumpaa.

Tanaa suuntaa kohti Melbourne'a, jonka pitaisi olla melkoisen eurooppalaishenkinen. Siella on myos maailman toiseksi suurin kreikkalaispopulaatio, heti Ateenan jalkeen.



The Olgas (Kata Tjuta).

Lintu suihkulahteen reunalla.

Thorny Devil.

Emut lounaalla.

Kengurut happihyppelylla.

Pieni pelastettu kenguru, jonka emo on kuollut kolarissa. Kegurua hoidetaan 9 kuukautiseksi asti pussissa, sen jalkeen muutama kuukausi "puutarhassa" ja sen jalkeen se siirretaan suurelle aidatulle alkueella, jossa villiintyminen alkaa. Noin puolentoista vuoden ikaisena se paastetaan taysin vapaaksi luontoon.

Taysikasvuinen kenguru uros voi hypata jopa 12 metria ateenpain ja jopa muutaman metrin korkuisen aidan yli. Taysikasvuiset urokset taistelevat naaraiden suosiosta nyrkkeilemalla. Ja mika hauskinta, paras tapa voittaa vastustaja on ottaa niskalenkki ja paiskata maahan.

Auringonnousu aavikolla.

Auringonnousua katsomassa.

Autiomaan asukki.

Pesa kadunvarrella.

Ayers Rock (Uluru) auringonnousun aikaan.

Ayers Rock (Uluru) auringon laskiessa.

Terveiset Suurelta valliriutalta

Kuvia Australiasta

Sulle oksan toin.

Ala koske, ala edes hipaise. Kuvassa on Stinging tree -kasvin lehti. Sen koskeminen aiheuttaa kovaa kipua, kuin lasia menisi ihon alle, eika siihen ole laaketta. Kipu voi jatkua parikin kuukautta.

Hei kaverit HEIII!

Vesiputouksilla.

Kilpikonna putouksilla kylpemassa.

Sydney'n oopperatalo sisalta.

Sydney'n opperatalo.

Viineja maistamassa.

Pari vuotta viela valmistumiseen.

Mount Pleasant viinitila.

Oletko koskaan maistanut muurahaismehua?

Nyt alkaa olla jotakuinkin viikko takana oleskelua Cairns'n kaupungissa Australiassa. Olen kaynyt muutaman kerran kavelemassa sademetsissa ja tietenkin sukeltamassa Suurella valliriutalla. Eilisella sukelluksella nain piikkirauskun ja itse asiassa pari paivaa sitten nain myos paikan, jossa Krokotiilimies sai osuman sellaisen piikista.

Luonto pinnan alla on uskomaton. Varimaailma on sanoinkuvaamattoman kaunis. Kilpikonnat uiskentelevat rauhallisesti ohitse. Yht'akkia kalaparvi syoksyy kirjamellisesti kohti, yksikaan ei tormaa, vaan kuin tarkat aariviivat piirtaen ne vaistavat minut ja hetken aikaa olen osa suurta kalaparvea. Kulman takana riuttahai makaa hieman pohjan ylapuolella, pelastyy uteliasta sukeltajaa ja lahtee karkuun. Kohta vaistyvat pilvet auringon edesta ja valo lapaisee veden, varit kirkastuvat ja tunnelma on kuin olisin sukeltanut sateenkaareen. Korallit ja kalat sateilevat kilpaa kaikkissa mahdollisissa vareissa. Kunpa maailma olisi nain kaunis pinnan yllakin.

Pari paivaa sitten kavin tutkimassa luontoa sademetsissa. Elainmaailma on niissakin todella rikas. Minulla oli opas mukana. Han tunsi elain ja kasvimaailman melkoisen hyvin. Eraassa kohdassa han poimi sormiensa valiin muurahaisen, jolla oli kirkkaanvihrea takapuoli. Han kaski minun tyontaa kieleni ulos ja sanoi: "Nyt on aika maistaa muurahaismehua ("ant sauce")". Hetken aikaa kakisteltuani laitoin kieleni ulos ja han puristi mehun ulos muurahaisen takapuolesta. Muurahainen selvisi tasta pelkalla saikahdyksella, han vain tyhjensi mehuvaraston ja murkku parka joutui lahtemaan uudelle mehunhakumatkalle. Kyseiset muurahaiset imevat nesteen puista ja varastoivat sen takapuoleensa. Ne myos rakentavat pesansa puuhun. Maku oli kuin olisin puraissut sitruunaa.

Taas on muutamia uusia kokemuksia takana, mitakohan seuraavaksi. Ehkapa painia krokotiilien kanssa. Mielenkliintoista on, etta tahan vuoden aikaan tassa osassa Australiaa ei voi menna rannalle uimaan, koska vedet ovat taynna krokotiileja ja myrkyllisia meduusoja. Myos joitakin tiikerihaita on karkkymassa herkkupaloja ja mina en ajatellut itsestani makupalaa niile tehda.

Punaviini, valkoviini vai kenties rosee

Kun kerran tulin Australiaan, niin tottakai minun piti kayda tutustumassa viinitiloihin. Kavin kolmella tilalla, joista yksi vie viineja myos Suomeen. Maisemat olivat upeat ja matkan varrella musta kakadu pariskuntakin paatti lennahtaa ohitsemme.

Tutustuminen viinitiloihin ei tietenkaan olisi mitaan ilman viinien maistelua ja arviointia. Arviointikyky vain tahtoi hieman heiketa maistelun edetessa. Sadonkorjuu oli juuri toteutettu ja rypaleet mehustettu. Tama vuosi oli sadonkorjuun kannalta hyva, koska sadetta ei ole ollut liiemmalti. Tama tarkoittaa puolestaan sita etta rypalemehussa ei ole mukana liikaa vetta. Tiedossa on siis ilmeisen hyvia viineja talta vuodelta, mutta niiden kypsymista pitaa odotella viela muutama vuosi. Viinit joita maistelimme olivat vuosilta 2001 ja 2002. Mielenkiintoista oli kuulla, etta Roseeviini on jalleen tulossa muotiin.

Huomenna suuntaan kohti Suurta valliriuttaa. Tiedossa on muutama paiva sukellusta ja se jalkeen kutsuu kuuma ja kuiva "Outback".

Sekalaisia kuvia matkan varrelta

Loyda kuvasta sika. Nyt on 60:s sian vuosi. Sika tuo onnea ja hyvinvointia.

Borneon Orankeja.

Borneon Proboscis-apinoita.

Mt. Kinabalu, Borneo.

Iso kissa.

Ja sitten saavuin Sydney'n.

Down Under

On mennyt hieman aikaa siita, kun ehdin viimeksi kirjoittaa kuulumisia. Se johtuu siita yksinkertaisesta syysta, etta "puskissa" ei ole jokaisen puun juurella internet-kahvilaa.

Singapore oli mielenkiintoinen paikka kayda katsomassa. Ihmisia vilisi, joka puolella. Saarivaltakunnan populaatio on noin 5 miljoonaa, joten pienta ruuhkautumista oli huomattavissa silloin talloin. Ja kuka vaitti, etta Suomessa ihmiset eivat vaista... ? Koska valtio on kuitenkin erittain pieni pinta-alataan, eri paikkoihin meneminen oli helppoa ja nopeaa. Singaporessa ollessani sattui myos mukava yhteensattuma. Kaverini nimeltaan Kalle sattui sinne samaan aikaan lomalle. Maailma on melkoisen pieni, vaikka lentaisi toiselle puolen.

Olen tassa valissa ehtinyt kayda myos Balilla ja Borneolla. Bali on siita erilainen paikka muuhun Indonesiaan verrattuna, etta suurin uskontokunta on Hindulaisuus. Muualla Indonesiassa se on Islam. Tosin aikanaan, tsunamin jalkeen, Indonesian muslimit alkoivat uhrata ruokaa hengille "hindulaiseen" -tapaan. Eihan niita tsunameja ole sitten enaa ollutkaan... Indonesiassa Hindulaisuus on puolestaan paljon taikauskoisempaa (vaikkakin eras paikallinen yritti vakuuttaa, etta uskomuksilla ei ole mitaan tekemista taikauskon kanssa) kuin Intiassa. Joka tapauksessa henkia lepyteltiin joka kaanteessa. Esimerkiksi puun muuttuminen punaiseksi tarkoittaa, etta siihen on asettunut paha henki. Eihan sita enaa uskalla syksylla asua Suomessa kun kaikki lehtipuut muuttuvat punaisiksi...

Balilta lahdin takaisin Singaporeen ja vahan sen jalkeen Borneolle. Borneon luonto on henkeasalpaavan upea. Hotellini oli yli 2 kilometrin korkeudessa merenpinnasta ja huoneen ikkunasta avautui maisema Kinabalu vuorelle, joka on suosittu vaelluskohde. Tyydyin vain katselemaan vuoren huippua vahan sen alapuolelta, koska edessa oli seikkailua Borneon metsissa. Samalla kavin katsomassa Orankeja ja Proboscis-apinoita reservaateissa. Ne elavat taysin villeina metsissa, mutta osa niista saapuu ruokintaan kansallispuistoalueille, joten sain pari kuvaakin.

Nyt olen saapunut Australiaan. Ostin juuri kirjan, jossa on listattuna kaikki mielenkiintoisimmat kohteet Australiassa. Ja niita on paljon. Seuraavaksi taytyy paattaa mihin kaikkeen aika riittaa. Ainakin tiedossa on matka Suurelle valliriutalle ja Tasmaniaan. Huomenna lahden tutustumaan paikallisiin viinitiloihin, ja tietysti maistamaan muutamaa hyvaa viinia. Ehkapa jaan sinne vahaksi aikaa polkemaan rypaleita.